Katuruoka, eli erilaisilta kojuilta ja kärryiltä ostettu, yleensä kirjaimellisesti kadulla seisten tai kävellen nautittu ruoka, kuvastaa yllättävän hyvin sekä paikallista kulttuuria, että elämänmenoa.

Kun New Yorkilaiselta katukärryltä tarjoillaan hodaria rennolla otteella, availee Antwerpenin virkaveli liukuhihnamaisesti ostereita kyläjuorujen kerronnan ohessa. Turisteille mieleenpainuvia ovat taatusti myös Marrakechin torikojujen kaoottisuus, Singaporen katukeittiöiden värit, valot ja äänten kakofonia, kuin myös omalla tavallaan Hrutsevin ajan reaali-sosialismin kaikuja toistava Pietarin puistojen maissintähkien korimyyjä.   Katukeittiö on toki nykyisin kansainvälistynyt, ja samalla menettänyt osan paikallisväristään, suurempia katumyyntikeskittymiä onkin nykyisin melko hankala kulkea törmäämättä kebab-kioskiin tai hampurilaisbaariin. Autenttinen katukeittiö on kuitenkin aina suunnattu paikalliseen makuun, usein varsinkin eksoottisemmissa kohteissa on ravintoloissa maustamista lievennetty, ”Eurooppalaiset kun eivät kestä mausteita”. Sinällään tietysti huomaavaista, mutta samalla kun yritetään miellyttää kaikkia, leikataan myös monelta elämykseltä tylysti siivet. Varsinkin matkustaessa kannattaakin siksi aina ja ehdottomasti testata paikallista katukeittiötä, jolloin tulee koettua paikallinen ruokakulttuuri ja makumaailma aidoimmillaan, kaikkine eksoottisine vivahteineen. Vaikka paikallinen hygieniataso voi joskus olla kauniisti ilmaistunakin arveluttavaa, katuruoka tyypillisesti valmistetaan paikan päällä ja syödään kuumana, joten ruoka on paitsi erittäin maistuvaa, niin myös turvallista. Katuruoka on nykyisin maailmanlaajuisesti jopa hivenen trendikästä, ja sitä ei enää mielletä pikaisena näläntappajana, parhaimpana osoituksena tästä ovat katukeittiöille myönnetyt Michelin tähdet, joten jos vatsan kurina sallii pitkähkön jonottamisen, saa Michelin tähdellä palkitun aterian syötäväksi alle kahdella eurolla.

Katuruoka Suomessa

Suomessa hyvin yleinen asenne on, ettei meillä ole katuruoka-kulttuuria, ja jos olisi niin senkin varmasti terveysviranomaiset kohta tappaisi, koska kojua ei ole varustettu kolmella käsienpesupisteellä, tai jollain muulla salaperäisellä perusteella. Kuitenkin nykyisin erittäin suositut pop up -tapahtumat, ruokamessut, sekä ravintolapäivä etunenässä ovat tuoneet hyvin esille katuruoan hyviä puolia, ja osoittaneet, että myös astetta kevyempi ja rennompi asenne ruokailuun toimii, kun vain laitetaan toimeksi. Erilaisten ruokavankkurien määrä onkin pikkuhiljaa lisääntymässä, ja varsinkin kauko-itään teemoittuvaa katuruokaa löytää jo useimmista kylistä. Onkin lievästi hämmentävää, että vasta tämä mielletään: ”Viimeinkin Suomeen on syntymässä katuruokailu-kulttuuria”. Hämmentävää siksi, että jos Hong Kongilainen kaikki aistit äärirajoille ajava katukeittiökortteli mielletään aidoksi paikalliseksi ilmiöksi, niin eikö vastaavasti suomalaisuutta kuvaa loistavasti sateisen marraskuun yön makkaraperuna jono torigrillille, tunnettavine seurauksineen jonon ohittamisesta? Sami Hedbergin vetämää viihteellistä ”Grillit huurussa” -sarjaa, voikin osittain pitää jopa, tosin ironisena, kunnianosoituksena aidolle Suomalaiselle katuruoalle. Tietysti suomalaisen katuruoan klassikkoaterioita, kuten makkaraperunat kaikilla mausteilla tai lihapiirakka kahdella sormella -menyyllä, ei objektiivisesti ajateltuna kannata pettyä, vaikkei puhelinsoittoa tullut tänäkään vuonna Michelinin oppaalta. Kuitenkin nämäkin ateriat vuodesta toiseen tekevät erittäin hyvin kauppaansa.

Katuruoka Suomessa

Vaikka monesti suomalaisen katuruuan puhtain ilmentymä, erilaiset grillit ja torivankkurit myyvät kaloripommien tyylistä rasvaista vatsantäytettä, löytyy varsinkin jo pidempään toimineista grilleistä usein myös erittäin hyvistä aineista, huolella ja hyvillä mausteilla tehtyjä erittäin maukkaita annoksia. Näihin torigrilleihin on kehittynyt myös paljon paikallisia erikoisuuksia, onhan käytännössä Porin torilta pakko poimia mukaan muutama nahkiainen, Rauman torilla on piipahdettava pystykaffella ja possumunkilla, eikä Lappeenrannassakaan varmasti kehtaa poiketa maistamatta vetyä tai atomia. Varsinkin kesäisillä tapahtumilla myös ruokien kirjo laajenee; neulamuikkuja paistetaan, lettuja käännellään ja tuoreita munkkeja tarjoillaan. Tavallaan suomalaisena katuruokana ja paikallisena erikoisuutena voi pitää myös kesäisiä marjoja, harva ei ole joskus katua kävellessä napostellut mansikoita tai pussillista herneitä. Ruokaan sopii ”kukaan ei ole profeetta omalla maallaan”, Suomessakin on loppujen lopuksi omalaatuinen ja hyvätasoinen katuruokakulttuuri, josta löytyy paljon kokeilemisen arvoisia annoksia.